Sick Bubblegum

Tää päivä on khyll menny älyttömän chillisti Ainon kaa. Kuunneltiin vanhoja biisejä ja vähän fiilisteltiin. Kamalaa miten monesta biisistä tulee jotkut muistot mieleen. 

Ulkona pyryttää liikaa, joten me ollaan oltu koko päivä vaan sisällä. Jos sulla on kuppa, niin sulla on myös peppu. Kuppa, peppu, kuppa, peppu, kuppa..... joojoo äxdee. <3

Milja lähetti mulle haasteen. 

1. Kiitä haasteen antajaa

2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle

3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

1. Kiitti vaan Milja. Oot mun mussutussu ja tykkään sun blogista vaikka kuulenkin tupakilla melkein kaiken mitä sulle tapahtuu. ;----D 

2. Hmm Tomille tän jaksan vaan antaa koska olen tylsä.

3. Joo tottakai.

4.  No mitähän sitä..

 Musiikki on mulle kaikki kaikessa. Ilman sitä en pärjäis päivästä toiseen. Ja monet biisit on auttanut yli vaikeista ajoista. Tosiaan monista biiseistä tulee niin hyviä kun huonojakin muistoja mieleen.

 Rakastan Ainoa ko omaa siskoa. <3

Oon metsästäny rakkautta jo pari vuotta ja tahdon jonkun jonka kädestä pitää kiinni. Mutta " rakkautta ei löydä etsimällä, vaan rakkaus löytää sinut ",rakas ystäväni kirjoitti tuon mulle itsemurhakirjeeseensä. Sen avulla pidän toivoa yllä että joku päivä se prinssi tulee mun eteen.

Rakastan vaaleanpunaista ja Hello Kittyä.

Koitan aina hymyillä ja olla positiivinen. Joskus se on vaan pirun hankalaa.

Tykkään siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, sisustaa ja huolehtia muista.

Minttuviina ja jäätee on mun uus lempparijuoma

Mun kissa Piki pelasti mut masennuksesta.

It never ends.

Kylläpäs  viikonloppu meni nopeasti. Ja oli humalaisen mukava viikonloppu, tai ainakin perjantai. Olin onnellinen koko illan. Oli ollut niin hirveä ikävä karvakorvia. Joten kiitos ystävät <3 Möllikin oli onnellinen ko ostin sille pitsaa baarin jälkeen.

Nää päivät vaan tuntuu leijuvan ohi ko mulla on ollut vaihteeks kokoajan tekemistä, ja Ainonski tuli mun luokse pitää mulle seuraa ja syömää mun kanssa. Eipähän tarvitse olla yksin kissojen kaa. Ei ahdista niin paljoa ko Aino on täällä. Ja äiti varas Pikille sterilisaatio ajan, kohta se kulkee kauluri kaulassa ja saan nauraa sillle. Ja sit se ei enään mourua ja siitä tulee läski. Jeij !

Kävin tänään mummon ja pikkuveljen kaa syömässä. Söin pääruoaks pupunruokaa ja jälkkäriks linnunruokaa. Oli nannaa. Jäin sitten keskustaan pyörimään. Kävin taas shoppailemassa, mutta kerranki löysin kaikkee söpöä. Nyt oon sit blingblingskeneemo. Ja Kassu nosti mut ilmaan kolme kertaa ja hoki koko ajan miten kevyt oon. Hymyilin.

Can't you see? Everything is a mess.

Päivällä ko heräsin mietin miten voin nukkua ilman lääkkeitä klo 21:30 - 14:15? Säikähin vaan pirusti ko tiesin että kouluun olisi pitänyt mennä, ainut selitys opettajalle oli että unirytmi on aivan sekaisin. Niinhän se onkin, tällä kertaa en valehdellut.

Tänään mua hallitsi materiaalionnellisuus kämpillä ko äiti vei mut kaupoille. Valittelin koko ajan kuinka kaikki on niin pirun kallista ja äiti tokas: "Sä käyt liian paljon kirppareilla."

Ja pikkuveikka tuli mun luo yöksi. Se on hölmön näkönen ko se nukkuu suu auki ja käsi silmillä. Ja mua ei väsytä taaskaan, voisin vaikka kosia Nukkumattia että nukkuisin oikein.

Hiusjuttuja ja vaalenpunaisia ajatuksia.

Niinkuin ajattelinkin, nukuin koulupäivän ohi. Eikä muuten ole ensimmäinen kerta. Sänky vei voiton, ja puhelin oli maagisesti siirtynyt tv-tasolta tyynyn alle. Nyt sitten päätin valvoa koko yön koska eij ole enään mitään järkeä mennä nukkumaan ko bussissa pitää olla jo alle neljän tunnin päästä. Kerkeempä kerrankin valita fiksusti vatteet ja kammata naaman.

Lähdin sitten tänään tuhlaamaan sossusta vihdoin tulleita rahoja kaupunkiin. Tiesin että täytyy ostaa aineskin vaalenusainetta koska tukkaongelmat666. Siinä sit kiemurtelin eessun taassun ja vinguin haluavani punaiset hiukset. Perhana ko ei osaa pitää yhtä väriä päässä vaikkapa jopa kokonaisen vuoden. Milja siinä perässä kulkien "anna mennä, anna mennä", mutta äh. Soitin jopa pupulle joka piti sitä tyhmänä ideana. Mutta sitten saapui Hiltunen ja nyt mulla on vaaleanpunaiset hiukset. Kaikkea sitä. Niin ja käväsin Beyondissa ja ostin uuden pipan. happyhappyjoyjoy. Niin ja läskeiltiin Milskin kaa Heses.

Huomenna on varmasti tosi tärkeä päivä koulussa ko on jopa hurjat 08:30-12:00. Kai sinne on pakko raahautua ettei Kela ala murisemaan ja vaatimaan multa rahaa. Se olis liian kamalaa.
 Nyt alkaa tökkimään tää kirjoittaminen, lopetan nyt ettei tuu niitä enolenukkunuthöpötyspaljastuksia. Joten hyvää juhannusta kaikille tasapuolisesti !

Vielä joskus, joskus jossain, loistamme kirkkaammin kuin aurinko ja kuu.

Unirytmi ei taaskaan ole kunnossa. Jos ei ole koulua, niin ei se haittaa jos herää vasta silloin kun on melkein pimeää. Jänskättää vaan miten muka saan itteni huomenna ennen seitsemää aamulla ylös. Herääminen ei ole mun juttu, en viitsi vaivautua ylös sängystä jos tiedän ettei mulla ole mitään muuta tekemistä ko antaa kissoille ruokaa. Sänky on paras ystävä.

Onneksi äiti pelasti mut eilen, se käytti mua Siwassa. Eli nyt on taas ruokaa. Äiti koittaa tuputtaa kaupassa mulle vaikka ja mitä ostoskoriin, mutta tiedän etten kerkeä syömään kaikkea ruokaa ennenko siitä menee päiväys. Tarvitsen enemmän nälkäsiä ystäviä. Tai no, tarvitsen miehen tai koiran jolle syöttää kaikki se ruoka mitä en jaksa syödä. Nää kissat on liian nirsoja.

Mulla on ollut jo pitkään ihan kamala koirakuume. Mutta koiran ottamisille on yksi liian stressaava este: raha.  Mulla oli koira, musta labratorinnoutaja Roope. Se oli mun elämäni mies. En silloin kuvitellut ikinä omistavani kissoja. Olin niin puhtaasti koiraihminen ko voi vaan olla. Koiran mä kyllä joskus otan, ja sen nimeks tulee Jeesus. 

Mulla on ihan kamala ikävä vanhoja aikoja, sillon ko oltiin nuoria ja vapaita. Silloin oli se tietty sama porukka jossa tunti kuuluvansa johonkin. Silloin tehtiin tyhmyyksiä, paljon. Ryypättiin parkkihalleissa koska talvella ei muuta paikkaa keksitty, hoipereltiin Kirkkopuistossa porukasta toiseen jakamaan humalan ilosanomaa ja kertomassa kaikille kuinka paljon rakastaa ihmisiä, "lihatiskillä" tutustuttiin uusiin ihmisiin, pidettiin meteliä, pidettiin hauskaa ja oltiin kaupungin lapsia. Nykyään ko käy kaupungissa, alkaa vaan ahdistaa se ihmismäärä ja tahtoo vaan takaisin kotia. Nuorempana siellä saattoi olla päivästä iltaan. Eihän me siellä mitään varsinaisesti tehty, kunhan vaan nähtiin toisiamme ja chillattiin. Nyt me kaikki ollaan "aikuisia". Tää vastuu ja ikä syö mielikuvitusta. Mä en tahdo olla vanha ja tylsä. Never.

Minä ja Aino vappuna -09

krapula ja vapina, tuijotan kissan selkää.

En tiedä miten ihmiset hoitaa krapulansa, mutta kasvonaamio teki aika terää.. ja kofeiinitabletit. Normaalisti söisin myös jotakin, mutta missä on mun ruoka? Sosiaalitantta ei antanu sit rahaa ennen viikonloppua, taitaa siis mun tie käydä tänään äidin jääkaapille niinko joka sunnuntai. Tai sitten syön vasta huomenna. Silloin ehkä olisikin rahaa. stressi.

Ja tais kännikin viedä mun flunssan pois. Ei haittaa siis ollenkaan kärsiä tätä tärinää. En edes herännyt kämpiltä, pieni säikähdys ko tajuaakin olevansa Keltsun toisella puolella. Sainpahan nauraa toiselle ko sekin oli yhtä hämillään ko mä. Vissiin koitin takoa järkeäkin sen ääliön päähän, toivottavasti alitajunta muistuttais sitä siitä. Kumminkin tuntenut sen liian pitkään, että kai se alkaa pikkuhiljaa muakin kuuntelemaan. 

Oon harrastanut tätä iloliemen juomista jo niin kauan että luulis ettei humalaiset tekemiset ja sanomiset pitäis olla enään niin yllätys. Mutta mitä vanhemmaks sitä tulee niin sitä enemmän hävettää olla humalassa ko pieni teinityttö. Oon kerran käynyt jo maksatesteissä. Terkkarin ilme oli näkemisen arvonen ko kerroin juovani melkein joka viikonloppu ainakin mäykän ja tehnyt sitä jo 15-vuotiaasta asti, ja maksa on täydellisessä kunnossa. Kai se on ihan hyvä juttu. Voisin olla hurja ja koittaa olla selvinpäin vaikka edes yhden kuukauden. Päähän siinä hajoaa entistä enemmän, mutta se ei pelaa joka pelkää.

Humalassa tulee kyllä liikaa mietittyä asioita mitä pitäis tehdä. Pitäis kuntoilla, pitäis hoitaa ystävyyssuhteita, pitäis muistaa syödä useammin, pitäis hoitaa kouluasiat, pitäis olla iloisempi, pitäis sitä ja pitäis tätä. Pääni huutaa "ota ittees niskasta kiinni woman!", mutta tiedän etten pysty. Odotan itteltäni liikaa ja pelkään pettyväni. Äh. Tarviin elämän personal trainerin. Ja yksisarvisen.

Sick and tired.

Ajattelin nyt sitten alkaa kirjoittaa blogia, koska en oikein ikinä saanut aikaseks kirjoitettua päiväkirjaa. Joten ajattelin että tää olis jotenkin helpompaa. Pahoittelen jo nyt kirjoitusvirheitä, kieliopin tunnit ei oikein kiinnostanut. :----) Ja mulle tuli tylsää koska oon kipeä.

Eli oon nyt 20-vuotias "ikuinen" opiskelija, joka ei oikein osaa päättää mitä haluaa tehdä isona. Eli perus päivään kuuluu aineskin stressaaminen koulun käynnistä, koska motivaatiota ei oikein tahdo enään löytyä penkillä istumiseen. Tahdon jo töihin....kai. Ja kävin laittaa mun ekaan taskaan lisää väriä ^_____^

Mä asun Jypinkylässä vuokralla yksiössä kahden kissan Pikin ja Toran 

kanssa. Yksin asumisessa on hyvät ja huonot puolensa, tarkemmin ko miettii, huonoja puolia löytyy päivä päivältä enemmän. Oon isosta perheestä, joten oon tottunut että ympärillä on hälinää ja melskettä.

Vanhempani erosivat silloin ko olin 10-vuotias, ja lähdin isän mukaan ja muutaman vuoden päästä meillä oli iso perhe ja asuimme Tikkakoskella. Isän perheeseen kuuluu hänen vaimonsa, 5 lasta ja kaksi koiraa. Hiljasta oli vasta silloin ko kaikki olivat nukahtaneet ja ikinä ei tarvinnut olla yksin. Muutin sitten koulun perässä 15-vuotiaana äitini luokse. Äidin luona asuikin vaan hänen miehensä, rakas pikkuveljeni Samuli ja isäpuoleni tytär oli joka toinen viikonloppu käymässä. Joten kuten huomaan, aineskin oli rauhallisempaa. Ja näin btw, oon kaikista vanhin lapsi että jee jee muksut ottaa musta mallia.

Välillä käy sääliksi äitiä, koska hän joutui kestämään pahat teinihormoonihirmu vuoteni. Äidin luokse muutettuani aloin tutustua ns. kaupunki elämään ja aloitin juomisen ja tupakoinnin. En sanoisi että oli virhe muuttaa kaupunkiin, mutta välillä mietin minkälainen olisin jos olisin jäänyt isän luokse. Noh kuka tietää, oisin varmaan joku landespede. Muutin sitten 18-vuotiaana rakkaan ystäväni Ainon kanssa yhteiseen kämppään. Muutin tosiaan Ainon kanssa kolme kertaa, erillaisten syiden takia. Mutta ko aloin laskemaan, oon elämäni aikana itse muuttanut nyt 10 kertaa. Ei siis oo mikään ihme jos en malta pysyä paikoillani.

Palatakseni nyt tähän päivään niin tän blogin tekemisen aikana mulla on mennyt jo kaks pakettia nessuja ja kiroon tän taudin. Koitan saada hoidettua tän pois vaan kuumalla mummon tekemällä mehulla ja särkylääkkeillä. Lääkäriin meen vasta sitten ko on pakko. Lääkärille meno ahdistaa, en vaan pysty valittamaan ammattilaisille mikä on vialla. Pelkään jotakin, mutta en tiedä mitä. Ja onneks ei tarvitse edes hakea saikkua ko koulua on niin vähän.

Tässä tais olla ihan tarpeeks teksiä tälle päivälle. Kiittää, kuittaa ja korkkaa !

                           ~ Piki ~

~ Tora ~